Tuntuu, että tänään ei oikein kulje.
On sellanen olo, että ei lähde.
Tiedättehän, sellasen olon. Kaikkeni kuitenkin teen ja yritän ja toivon pyhästi, että lähtisi.
Voisinhan lätistä jostain turhanpäiväisestä ja repiä juttua vaikka
perseestä, mutta se ei taas kiinnosta itseäni eikä varmasti
muitakaan. Perse on loopupeleissä aika tylsä paikka ja aihe, vai
mitä?
Ok, niinkuin huomaatte, nyt ei lähde.
Olen kiinnostunut muodista, en itse pukeudu muodin mukaan tai omista
muotivaatteita kasapäin, mutta olen kuitenkin kiinnostunut siitä ja
haluan olla ajan hermoilla, tietää mikä on in ja trendikästä.
Se on itseasiassa aika yksinkertaisen helppoa, yksinkertaisimmillaan se
tarkoittaa, että seuraa tiettyjä henkilöitä. Ne jotkut, tietävät
muodista kaiken ja ovat aina askeleen edellä.
Stailaaminen kiinnostaa minua myös, kun jotkut ihmiset ei vaan osaa
pukeutua ja kyllä, on totta, että Suomalaiset eivät osaa pukeutua.
Nuorten kansallispuku on farkut, aikuisten nuorten kansallispuku on
farkut, aikuisten kansallispuku on farkut ja keski-ikäisten tuulipuku
ja verskat. Karu totuus meistä.
Tykkään itse ja pidän farkkuja, mutta on muitakin asusteita ja
varsinkin housuja. Ravintolassa näkee todella usein
farkku-toppi-yhdistelmää ja sitten mustat kengät. Se on
turvallinen ja toimii aina, mutta, kun menee häihin, se ei
toimi! Häissä ei myöskään toimi kukkamekko ja röyhelöpaita.
Suomalaiset häpeävät pukeutumistaan, haluaisivat pukeutua toisin,
mutta, kun ei osata. On ylitsepääsemättömän vaikeaa valita
kaupasta punainen paita mustan sijaan. Punaista ei siis kannata
missään tapauksessa pukea, herättää liikaa huomiota. On vaikeaa
ostaa hametta housujen sijaan, kun minulle ei sovi hame, on reidet
sellaset...Niin, kun niitä hameitakin on kaikenlaisia, reidet ja koko
jalatkin saa peittoon helposti ja nyt on myös myynnissä kaikenlaisia
kivoja sukkiksia. Ja jippii, jotain hyvää tämänhetken muodissa,
voimme pitää myös lekkingsejä surutta, ne on muotia! Joten
kaivakaa sieltä komerosta ne vanhat tai älkää käykää ostamassa
uudet. Ne ei maksa paljoa. Ne vanhat on kuitenkin
kulahtaneet ja rikki haaroista ja kai niistä muutama tahrakin löytyy ja
polvipussit, mitkä eivät oikene edes pesussa.
Niin siitä vaan ostoksille, heti! Pyytäkää myyjiltä apua, heidän
ensisijainen tehtävänsä on myydä! Tai niin ainakin luulisi, eikä
viikata hymy naamalla niitä vaatteita tai olla tiskin takana nyrpeänä
ja katsella nenänvartta pitkin nuhjuista asiakasta, anteeksi.
Minä autan myös, suosittelen itseäni lämpimästi.
Nyt siis ostoksille, kaksi hametta, toinen musta ja toiseen
väriä. Farkut, niin nekin kannattaa uusia sillointällöin, joten
uudet siistit farkut. Joita käytetään maltillisemmin kuin nyt. Ja
sitten tarvitset paitoja ja housut. Paitapusero, muutamat topit ja
pitkähihaiset, poolo on nyt in, hommaa itsellesi poolo, mieluiten liila
ja siihen yhdistät kultaiset rannerenkaat tai huivin. Farkut
toimii poolon kanssa. Niinkuin hame ja housutkin, eläköön poolo!
Ja sitten mustat kengät joissa on korkoa kunnolla. Ja musta
laukku.
Tylsän varmaa, mutta tuossa on erittäin toimiva ja hyvä arkipuku.
Siihen voi sitten vaihtaa huivia tai koruja ja kassia ja kenkiä,
kaikkie, mutta poolo pysyy...
Mitä muuta haluatte pukea, muista kuitenkin itsesi kaiken keskellä ja
se, kuka olet. Siitä se sitten lähtee ja minullakin lähti, ihan
tuosta vaan, tämä kirjoitus eteenpäin.
Hei, vaaleanpunainen on ihana väri ja toimii pieninä annoksina. Pinkki
kynsilakka, korvikset, kassi, koru, mitä vaan pientä pinkkiä.
Pinkit kengät? Kyllä!
Rohkeat valitsevat pinkin paidan tai housut tai sukkahousut.
Sukkahousut on jotenkin, kauheita tai ei kamalia. Mutta
jotenkin..Ne vaan toimii meillä pohjoisessa hyvin ja hameen kanssa
varsinkin. Ehkäpä sen takia hameita ei käytetä, koska sen kanssa täytyy
pukea sukkahousut.
Ne virttyneet trikoot, kun voi pukea housujen alle ja ei niitä silloin
kukaan sieltä näe. Heitä ne trikoot pois!! Ja myöskin ne
ruusukuvioiset virttyneet kalsarit. Onko se säästämistä, että ei raaski
laittaa vaatteisiin rahaa tai satsata ulkonäköönsä?
Niin, joo joo joo joo, on toki tärkeämpiäkin asioita, on on on
on..Siltikin pidän pintani ja kehoitan menemään vaateostoksille ja
kyllä, laatu maksaa, mutta siitä kannattaa maksaa, huomaat eron. Tosin
edullisestikkin voi hyvin pukeutua, ei siinä mitään.
Kaikkien ei kannata seurata muotia ja pukeutua sen mukaan.
Useimpien päälle sopii ihan perusvaatteet ja asusteet. Silloin tällöin
sitten jotain repäisevämpää.
Nyt menee kyllä ihan sika tylsäksi, koko juttu ja pukeutuminenkin.
Parasta lopettaa just nyt tähän tämä juttu ja jatkaa toisin
aihein. On helppoa puhua ja pukea, mutta, että pitäisi jotenkin
kirjoittamalla tuoda näkemystään esille niin en kykene. Ajatus
menee sormia nopeammin.
Jennyme päättää tältä erää tähän. Kiittää ja kumartaa.
Sulkeudun suosioonne.
sunnuntai, 10. joulukuu 2006
Kommentit